Hiekanpoisto alkaa ensi maanantaina

Braleva Kiinteistöpalvelut Oy aloittaa hiekanpoistotyöt maanantaina 23.3. Työn arvioitu kesto on 2-3 viikkoa. Kesto voi pidentyä koronavirusepidemian vuoksi.

Hiekat poistetaan kaikkien Soukan Huollon huoltokohteiden alueelta huhtikuun puoliväliin mennessä. Poistoaikataulu rakennetaan siten, että työt saadaan tehtyä mahdollisimman tehokkaasti. Ei kannata siis huolestua, mikäli naapurista hiekat on jo poistettu, mutta omasta pihasta niitä ei ole vielä poistettu. Hiekat myös kerätään keskitetysti, jolloin pihoissa saattaa olla hiekoitushiekkakasoja jonkin aikaa, ne tullaan kyllä siirtämään pois.

Jyrkistä mäkipaikoista hiekka poistetaan viimeisenä turvallisuussyistä, koska sateita ja yöpakkasia saattaa vielä tulla tähän aikaan vuodesta.

Lisätietoa hiekanpoistosta antaa tarvittaessa työnjohtaja Roman Hiisku p. 040 674 0681 tai roman.hiisku@soukanhuolto.fi